Vesa Uotila

Siirryin Interalle pääomasijoittamisen pariin kesällä 2010. Tätä ennen olin opiskellut rahoitusalaa Helsingin Kauppakorkeakoulussa, haistellut hetken konepajateollisuuden tuulia Wärtsilässä ja ollut mukana luomassa kasvustrategioita konsulttiyritys McKinseyn palveluksessa.
Interassa minua kiehtoi mahdollisuus päästä kasvattamaan uusia kotimaisia ja kansainvälisiä menestystarinoita. Uskon, että pääomasijoittaja voi tuoda yritykseen paljon muutakin kuin pääomaa.
Interan osaamisen ja resurssien sekä menestyneiden yrittäjien tietotaidon yhdistelmä on osoittautunut tehokkaaksi kasvun vauhdittajaksi. Pidän myös Interan suoraviivaisesta ja käytännönläheisestä tavasta toimia – se tuntuu sopivan yrittäjienkin ajatusmaailmaan.
Toistaiseksi olen ollut Interalla mukana rakentamassa kolmea suomalaista kasvutarinaa. Deletestä on kasvatettu lyhyessä ajassa merkittävä toimija pohjoismaisille ympäristöpalvelumarkkinoille. Normek on Interan omistusaikana kansainvälistynyt voimakkaasti. Kamuxissa olemme saaneet olla mukana rakentamassa Suomen nopeimmin kasvavaa käytettyjen autojen kauppaa.