Trafotek on induktiivisten tehoelektroniikkakomponenttien laatutoimittaja
Trafotek on erikoistunut tehomuuntajien ja kuristimien suunnitteluun ja valmistukseen. Yhtiön tuotteet ovat yksilöllisesti räätälöityjä kokonaisratkaisuja asiakkaille, jotka toimivat mm. tehoelektroniikan, teollisuusautomaation, uusiutuvan energiantuotannon ja telakkateollisuuden aloilla.
Yhtiön pääkonttori sijaitsee Kaarinassa, missä sillä on myös kaksi tuotantoyksikköä. Yhtiöllä on tehtaat myös Kiinassa Suzhoussa ja Virossa Jürissa. Suzhoussa sijaitsee myös Trafotekin Kiinan-tytäryhtiö.
Vuonna 2010 Trafotekin liikevaihto oli 56 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti noin 300 työntekijää Suomessa ja Kiinassa.
